Logistiikan ajankohtaiset uutiset

Merirahtiliikenteen globaali Peak Season on nyt päällä. CHS pyrkii varmistamaan ja pitämään rahtisi liikkeessä ilman häiriöitä ja viiveitä kiireisestä ajankohdasta huolimatta. Pyydämme kuitenkin varautumaan viiveisiin, sillä merirahtipuolella esiintyy hitautta nyt kaikissa rahdin käsittelyvaiheissa, myös Suomen satamaterminaaleissa.
logistiikan uutiset - merirahti ja maantierahti

Useat varustamot ottavat käyttöön Kaukoidästä Pohjois-Eurooppaan heinäkuun aikana Peak Season -lisämaksun (PSS). Merirahdissa hintapaineet näkyvät siten rahtilisien muodossa ja muutokset heijastuvat niin LCL kappaletavaraan kuin Kiinan junarahtiin.

Edellisessä uutiskirjeessä esille tuotu maailman kolmanneksi suurin Yantianin rahtisatama Etelä-Kiinassa on ottanut askelia parempaan suuntaan taistelussa koronaa ja sataman sulkuja vastaan.
 
Yantianin sataman ruuhkautunut tilanne on saatu viranomaisten toimenpiteiden myötä kohentumaan ja ruuhka on poistumassa. Päätös siitä, mihin satamaan rahtia siirretään on tehty aina toimitusketjun viivästysten minimoimiseksi, mutta lähisatamat, joihin rahtia on siirretty, ovat myös kärsineet ruuhkatilanteesta. Toimintojen jatkaminen hallitusti on tärkeää uusien pullonkaulojen välttämiseksi.

Meriviennin hintataso on globaalisti edelleen poikkeuksellisen korkea ja vientipuolella on otettu useisiin kohteisiin käyttöön mm. merirahdin lisämaksu Equipment Inbalance Surcharge (EIS).

Metsäpaloja Kanadassa

Rautatieliikenne Vancouverin satamassa pysähtyi Kanadassa metsäpalojen vuoksi. Rauta- ja maantietoimitukset ovat toistaiseksi pysähdyksissä ja palvelu keskeytynyt. Tällä hetkellä satamaan saapumista odottaa suuri määrä junia. Rautatieliikenteen häiriöt ulottuvat myös terminaalitoimintoihin ja aiheuttaa siten myös merialusten liikennöinnissä ja ankkuroinnissa viivästyksiä.
 
Satama tekee tiivistä yhteistyötä konttiterminaalioperaattoreiden, rautateiden ja hallituksen kanssa kehittääkseen elvytyssuunnitelmaa. Tarkastukset ja mahdolliset korjaustyöt voidaan aloittaa heti kun se on viranomaisille ja miehistölle turvallista. Seuraamme tilannetta ja pyydämme varautumaan näiltä osin myös viivästyksiin.

Vaikka heinäkuu ja lomasesonki on päällä, autamme ja palvelemme normaalisti, joten ole rohkeasti yhteydessä CHS:n ammattilaisiin, kun eteesi tulee kuljetus- tai varastointitarpeita.