EU:n tieliikenteen liikkuvuuspaketti

EU:n tieliikenteen liikkuvuuspaketti astui voimaan helmikuun alussa. Säännökset tuovat suuria muutoksia kuljetusalalle. Liikkuvuuspaketin tavoitteena on yhdenmukaistaa raskaan tieliikenteen sosiaali- ja markkinalainsäädäntöä, edistää kuljetusalan reilua ja tasapuolista kilpailua sekä parantaa valvontaviranomaisten toimintaedellytyksiä ja liikenneturvallisuutta.

Uusi säädös täsmentää myös alan työntekijöiden ja alihankkijoiden palveluksessa olevien työntekijöiden työoloja. Muutokset astuvat voimaan vaiheittain kevään 2022 aikana. Uudet säännöt tuovat muutoksia mm. seuraaviin asioihin:

• Muutoksia liikenneluvan myöntämisen edellytyksiin sekä ilmoituksenvaraista liikennettä koskevan rekisterimerkinnän tekemiseen.

• Luvanhaltijalle ja palveluntarjoajalle uusia vaatimuksia.

• Muutoksia tavarankuljetusten kabotaasin sekä yhdistettyjen kuljetusten sääntelyyn.

• Muutoksia ajo- ja lepoaikasääntelyyn sekä ajopiirturisääntelyyn.

Scanlink huolehtii kaikista uusista vaatimuksista ammattitaidolla. Uusien säädösten voimaantulo ei aiheuta asiakkaiden puolella toimenpiteitä, mutta vastaamme mielellämme kysymyksiinne aiheen tiimoilta.

Lue alla olevasta linkistä lisää uusista EU:n tieliikenteen säädöksistä.

https://www.traficom.fi/fi/ajankohtaista/eun-tieliikenteen-liikkuvuuspaketin-taytantoonpano-muuttaa-tavara-ja

Operations Director, Road Services

Patrik Heikkonen

Puhelin +358 20 7669 481

patrik.heikkonen@chs.fi