Scanlink Oy Ltd on saanut uuden toimitusjohtajan CHS Groupin sisältä, kun omistaja Juha Harjula keskittyy hallituksen puheenjohtajan rooliin. Esa Vennola aloitti maantierahtiin erikoistuneen kotimaisen yrityksen Scanlinkin Oy Ltd:n uutena toimitusjohtajana 1.1.2024.
Esalla on yli 25 vuoden kokemus kuljetus – ja logistiikka-alan liiketoiminnasta. Matkan varrella hän on ehtinyt toimia erilaisissa asiantuntijatehtävissä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Viimeiset kymmenisen vuotta Esa on työskennellyt johdon eri tehtävien parissa.
Viime vuodet Esa työskenteli CHS Grouppiin kuuluvassa Tempro Oy:ssä henkilöstövuokraus toimialalla.
Kokemus CHS Groupin Temprosta on varmasti tuonut monia näkökulmia uuteen rooliisi Scanlinkilla. Mitä esimerkiksi?
– Kyllä tämä pitää hyvin paikkansa. Tempro oli erinomainen näköalapaikka tutustua CHS konsernin toimintaan kaikki liiketoimintayksiköt huomioiden. Työ toki mahdollisti myös erittäin hyvän näkymän asiakasrajapintaan toimialoista riippumatta. Työssä pääsi tutustumaan tuonnin, viennin sekä jatkojalostuksen (kokoonpano) toimivien yritysten arkeen, josta varmasti on apuja tulevassa tehtävässä.
Minkälainen on Scanlinkin tiimi?
– Scanlinkin nykyinen tiimi koostuu rautaisista alan ammattilaisista, joilta ei energia, ratkaisukeskeisyys ja palveluasenne pääse ihan heti loppumaan. Olen todella tyytyväinen nykyiseen tiimiimme ja odotan innolla että pääsemme yhdessä viemään asioita eteenpäin.
Mihin seikkoihin haluat keskittyä uudessa roolissasi?
– Nostaisin esiin näin alkuun kolme itselleni tärkeää asiaa. Henkilöstö on merkittävässä roolissa kun puhutaan palveluiden tuottamisesta. Kun tiimillä on työyhteisössä avoin ja rehellinen vuorovaikutus keskenään, näkyy tämä positiivisesti myös palvelun laatuna ja mahdolliset karikot päästään väistämään sujuvasti.
Toinen tärkeä asia on asiakastapaamiset, jolloin päästään aidosti kuulemaan miten sekä palvelu että prosessit käytännössä toimivat. Asiakaspalautteet tukevat myös päätöksentekoa kun mietitään mahdollisia kehityshankkeita tai investointeja.
Kolmantena asiana nostaisin esiin eri yhteistyökumppanit, jotka toimivat liiketoiminnassamme tärkeässä roolissa. Kuuntelemalla heitä, sekä tuomalla keskusteluun asiakaspalautteet varmistetaan oikeanlainen laatutaso.
Mitä odotat alkaneelta vuodelta ?
– Näin taloudellisesti epävakaana aikana uskon siihen, että yhdessä tekemällä voimme kaikki voittaa. Scanlinkin tiimi on ketterä ja nopea reagoimaan ulkoisiin muuttujiin, jonka katson olevan meille merkittävä etu. Odotan, että tuleva vuosi on edellistä vakaampi ja tarjoaa kasvumahdollisuuksia meille kaikille asiakas mukaan lukien.
Yhteystiedot:
esa.vennola(at)scanlink.fi
+358 20 7669 447